Kookas juniori, jolla hyvät mittasuhteet. Oikea purenta. Silmät saisivat olla pyöreämmät. Hyvät korvat. Hyvä pysty kaula. Oikea ylälinja. Hyvä alalinja. Hieman pitkä lanneosa. Hyvin kulmautunut takaa. Etuliike saisi nousta korkeammalle liikkeessä. Tottumaton käsittelyyn, mikä vaikuttaa esiintymiseen. Antaa kuitenkin käsitellä. Käyttäytyy hermostuneesti.
Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvänmallinen pää, hyvät pyöreät silmät. Hyvä pysty kaula. Riittävän korkealle ja eteenpäin nouseva etuliike. Selkä saisi olla hieman suorempi ja säkä erottuvampi. Hyväasentoinen häntä. Melko ohut karva. Esiintyy erinomaisesti.
Lupaava juniori, jolla hyvät mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää. Hyvät korvat ja pyöreät silmät. Hyvä pysty kaula ja hyvä ryhti. Hyvä rungon vahvuus ja ylälinja. Häntä nousee hieman liikkeissä. Hyvä tanssahteleva etuliike. Paikoittain läpikuultava karva, saisi olla tiiviimpää. Esiintyy erinomaisesti.
Hyvä koko. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Alaleuka voisi olla vahvempi. Hyvät pyöreät silmät. Hento luusto. Hyvä ryhti ja suora selkä. Melko voimakkaasti kuroutunut alalinja. Hyväasentoinen häntä. Tyypillinen etuliike. Niukasti karvoittuneita alueita ohimoilla, vatsassa ja takaraajoissa.
Erinomainen koko ja mittasuhteet. Hyvä pään malli. Hienot korvat. Riittävän suuret silmät. Hyvä ryhti ja kaula. Lanneosa saisi olla hieman suorempi. Liikkeessä häntä hieman nousee. Korkea etuaskel, joka voisi ulottua vielä enemmän eteenpäin. Hyvä tiivis karva. Esiintyy erinomaisesti.
Hyvä koko, erinomaiset mittasuhteet. Hyväilmeinen uroksen pää, erinomainen ryhti. Hyvä ylälinja. Hyvä rungon vahvuus ja oikea alalinja. Erinomainen häntä. Tyypillinen etuliike. Hyvä eturaajan ulottuvuus ja korkeus. Hieman ohut karva.
Kookas uros. Hyvät mittasuhteet. Erinomainen ryhti. Kaunisilmeinen pitkä pää ja hyvät silmät. Hyvä rungon vahvuus. Liikkeessä häntä nousee turhan korkealle. Eturaaja nousee hyvin liikkeessä, mutta voisi ulottua vielä pidemmälle. Hyvin reipas käytös.
Hyvä koko ja mittasuhteet. Riittävän vahva pää. Hyvät pyöreät silmät. Alaleuka voisi olla voimakkaampi. Hyvä kaula. Melko voimakkaasti kuroutunut alalinja. Etuliike voisi nousta hieman korkeammalle. Hyväasentoinen häntä. Karva voisi olla hieman tiiviimpää.
Kookas uros. Hyvät mittasuhteet. Hyvänmallinen pää. Hyvä pitkä kuono, alaleuka voisi olla hieman voimakkaampi. Melko voimakkaasti kuroutunut alalinja. Hyvä ylälinja. Riittävän korkea ja ulottuva etuaskel. Ohuehko karva.
Hyvä koko ja mittasuhteet. Kaunis vahva uroksen pää. Hyvät kookkaat silmät. Erinomainen kirsu. Hento luusto. Hyvä kaula ja liikkeessä oikea ylälinja. Eturaaja voisi nousta liikkeessä vielä korkeammalle. Hyväasentoinen häntä. Melko voimakkaasti kuroutunut alalinja. Hyvä karva.
Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyväilmeinen pää. Hyvä pään pituus. Hyvä kaula. Oikea ylälinja. Melko syvä runko, joka voimakkaasti kuroutunut. Hyväasentoinen häntä. Etuliikkeessä riittävä nosto ja ulottuvuus. Hyvä karva.
Hyvä koko, oikeat mittasuhteet. Kaunisilmeinen nartun pää. Hyvä kaula. Köyristää liikkeessä voimakkaasti lanneosaa. Hyvin voimakkaasti laskeva lantio ja kuroutunut alalinja. Etuliike saisi nousta korkeammalle. Erinomainen tiivis hyvä karva.
10kk. Erinomainen koko ja mittasuhteet. Hyväilmeinen nartun pää. Erinomainen pysty kaula. Hyvä ylälinja. Erinomainen alalinja. Hyväasentoinen häntä. Tehokkaat liikkeet. Etuliike voisi nousta vielä hieman korkeammalle. Ohuehko karva. Reipas käytös.
Kaunis juniorinarttu, kookas. Hyväilmeinen pää. Erinomainen ryhti ja kaula. Hyvä rungon vahvuus. Hieman pitkä lanneosa. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Hyvä etuliike. Hyvä karva.
Erinomainen koko ja mittasuhteet. Silmät voisivat olla pyöreämmät. Hyvät korvat. Hyvä kaula ja rungon vahvuus. Erinomainen ylälinja ja alalinja. Liikkuu erinomaisella tanssahtelevalla etuaskeleella.
Hyvä koko. Kaunis nartun pää. Hyvät pyöreät silmät. Painuneet ranteet. Etuliike voisi nousta hieman korkeammalle. Hyvä rungon vahvuus. Hyvä tiivis karva.
Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvät pyöreät silmät. Alaleuka voisi olla voimakkaampi. Etuliike voisi nousta hieman korkeammalle. Liikkeessä korkea-asentoinen häntä. Hyvä rungon vahvuus. Melko voimakkaasti kuroutunut alalinja. Erinomainen kauttaaltaan tiivis karva.
9kk. Pienikokoinen narttu. Kokoon sopiva pää. Alaleuka voisi olla voimakkaampi. Hyvä kaula. Hento luusto. Vielä hieman holtiton etuliike. Köyristää melko voimakkaasti lanneosaa. Ohut karva.
Hyvä koko. Hoikassa kunnossa. Riittävän vahva nartun pää. Alaleuka saisi olla voimakkaampi. Hyvä kaula. Köyristää voimakkaasti selkää liikkeissä. Voimakkaasti kuroutunut alalinja. Hyväasentoinen häntä. Etuliike saisi nousta korkeammalle.
Hyvä koko ja mittasuhteet. Kauniit pyöreät silmät. Hyvä kaula. Hieman ulkonevat kyynärpäät. Erinomainen etuliike. Liikkeessä hyvä ylälinja ja alalinja. Tiivis karva.
Hyvä koko ja mittasuhteet. Kaunisilmeinen nartun pää. Hyvät pyöreät silmät. Alaleuka voisi olla vahvempi. Hyvä raajaluusto. Hyvä rungon vahvuus. Liikkeissä hyvä ylälinja. Riittävästi nouseva eturaaja. Hyvä karvanlaatu. Reipas käytös.
Hyvä koko, oikeat mittasuhteet. Hyvä nartun pää. Hyvä pään pituus. Hyvä rungon vahvuus. Hyvä alalinja. Erinomainen etuliike. Takaliike jää rungon alle. Hyvä karva.
Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvä vahva kuono. Pyöreät silmät. Erinomainen etuliike. Hoikassa kunnossa. Köyristää liikkeissä hieman lanneosaa. Hyvä karva.
Erinomainen koko ja vahvuus. Hyväilmeinen nartun pää. Hyvät kookkaat silmät. Erinomainen kaula, ylälinja ja alalinja. Erinomainen korkea ja ulottuva etuliike. Hieman ohut karva.
Vahvaruonkoinen erinomaisessa lihaskunnossa esitetty veteraani. Hyväilmeinen pää. Erinomainen kaula. Köyristää hieman lanneosaa. Erinomainen etuliike, tehokas sivuliike. Hyvä karva. Erinomainen reipas käytös.
Kasvattajaluokka
7317
Fightbells
poissa
7318
Pikkuneidin
poissa
7319
Soltar's
1
KP
Ryhmä hyvin tyypikkäitä italianoja. Neljä eri yhdistelmää. Kauniit päät, hyvät kaulat, tyypilliset liikkeet. Laadukasta ja tasalaatuista kasvatustyötä.
5817, 5819, 5826, 5835